Search
Close this search box.

Digitaalisuudesta nostetta liiketoimintaan

Digitaalisuudesta nostetta liiketoimintaan: haastattelussa Kati Niemi, Jenni Kähkönen ja Kati Kärki

”Osa linkeistä on ns. kumppanuuslinkkejä, joiden kautta saatan saada pienen suosittelupalkkion, mikäli päädyt hankkimaan esittelemäni tuotteen. Linkin kautta ostetut tuotteet tai palvelut eivät ole ainakaan kalliimpia sinulle eli suosittelupalkkio sisältyy tuotteen hintaan. Esittelen vain tuotteita ja palveluita, joita itse käytän ja jotka ovat minulla toimineet hyvin.”

Naistenpäivää vietetään 8.3.2023. Kansainvälisellä naistenpäivällä on pitkät perinteet ja tänä vuonna teemana on digitaalisuus. Naistenpäivän innoittamana pääset tutustumaan kolmeen naisyrittäjään, joiden liiketoiminnassa digitaalisuus on suuressa roolissa. Olen itse yksi heistä ja sanoisin, että digitaalisuuden lisäksi meitä kolmea yhdistää ainakin elämän iloinen asenne ja hyvä huumorintaju 😉

Kati Niemi Mindshifting MOMENTUM Oy:n toimitusjohtaja

Kati Niemi Mindshifting MOMENTUM Oy:n toimitusjohtaja

 

Kati on mentaalivalmentaja, NLP-valmentaja ja hypnoterapeutti. Kati valmentaa mm. yrittäjiä ja yritysjohtoa yli 14 vuoden kokemuksella. Hän on perustanut myös Rakkauden (r)evoluutio -sivuston, jolla on yli 230 000 lukijaa vuodessa (Wau!). Kun haluat varmuutta yrityksesi luotsaamiseen sekä iloa ja selkeyttä koko elämääsi tavoitat Katin Katiniemi.com -osoitteesta.
Jenni Kähkönen, yrittäjä Digisihteerit

Jenni Kähkönen, yrittäjä Digisihteerit

Jennin yritys tarjoaa sihteeripalveluita, joiden avulla asiakasyrityksille jää enemmän aikaa tuottavalle työlle. Jennillä on takanaan 20 vuoden työkokemus toimistohommista, joista viimeiset kymmenen vuotta finanssialalta vakuutusten ja sijoitusten parista, joten viranomaisvelvoitteet, kapulakielen hallinta, dokumenttien laadinta ja lukutaito ovat käyneet hyvinkin tutuiksi. 

Kun haluat heittää hyvästit tylsille, mutta niin tärkeille toimistoaskareille tai somepäivityksille tavoitat Jennin Digisihteerit.fi -osoitteesta. 

Kati Kärki, yrittäjä Verkkokauppa kasvuun

Kati Kärki, yrittäjä Verkkokauppa kasvuun

Kati auttaa verkkokauppiaita kirkastamaan verkkokaupan myyntipotentiaalin ja kasvattamaan myyntiä. Kati on aloittanut yrittäjyytensä jo vuonna 2010 ja on saanut ilon tutustua erilaisiin yrityksiin myös digiyritysneuvojan työssä. 

Kun haluat verkkokauppasi myyntikuntoon, niin tavoitat Katin Verkkokauppakasvuun.fi -osoitteesta.

Miten autat asiakkaita?

Kati Niemi:

Autan yrittäjiä ja johtajia saavuttamaan unelmiaan rennommin ja elämäniloisemmin niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Tuen heitä vaikeiden päätösten tekemisessä ja valmennan heitä johtamaan itseään aktiivisemmin omien arvojensa mukaisesti myös epävarmoissa elämäntilanteissa sekä luomaan antoisia, aitoja ihmissuhteita levollisemmasta itseluottamuksesta käsin.

Jenni Kähkönen:

Tarjoamme monipuolisia digitaalisia sihteeri- ja assistenttipalveluja, jotka auttavat yritysasiakkaitamme säästämään aikaa, rahaa ja usein myös hermoja. Palveluihimme kuuluvat esimerkiksi erilaiset hallinnolliset toimistorutiinit, kuten laskutus, sähköpostien hallinta, asiakaspalvelu, tiedostojen hallinta, matkasuunnittelu ja paljon muuta. Nyt pilotoimme myös uutta Somesihteeri -palveluamme yritysten kokonaisvaltaiseen sosiaalisen median hallinnointiin aina aktiivisesta orgaanisesta somesta somemainontaan. Näin asiakkaamme voivat keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa ja antaa meidän hoitaa lähes kaiken muun siinä ympärillä.

Kati Kärki:

Autan verkkokauppiaita tekemään tehokkaammin myyntiä rakentamalla kilpailukykyisiä verkkokauppoja ja tekemällä mainontaa. Tarjoan myös osaamistani yritysten käyttöön verkkokurssien muodossa. Käytännössä apuani tarvitaan silloin, kun halutaan rakentaa eka oma verkkokauppa alusta asti mahdollisimman myyväksi tai jos olemassa oleva verkkokauppa on tehoton tekemään kauppaa tai hankala hallinnoida.

Digitaalisuus lisää kilpailukykyä

Liiketoiminnassa digitaalisuutta ei kannata ajatella kuluna vaan investointina. Esimerkiksi hyvin rakennetut nettisivut tai verkkokauppa tuovat hakukonenäkyvyyden kautta palveluita etsivän asiakkaan yrityksen tarjonnan ääreen. Fiksulla suunnittelulla ja tekemisellä myös mainosraha saadaan poikimaan asiakkaita digikanavista. Digitaalinen myyntikoneisto ei ole sen kummempi kuin autokaan. Konepellin alta on löydyttävä riittävästi tehoa, tankissa on oltava polttoainetta ja ohjaamaan tarvitaan vielä kuski. Jos tekniikassa on vikaa, joka estää toiminnan, ne korjataan. Parempaa fiilistä saadaan ehostamalla ulkokuorta. Ja mikä parasta digiliiketoimintaa on helpompi rakentaa kuin autoa, vaikka se ei juuri nyt siltä tuntuisikaan.  

Liiketoiminnan ytimessä on yrityksen nettisivut, verkkokauppa ja/tai blogi. Niiden tehtävänä on ottaa vastaan kävijät eri lähteistä, kuten hakukoneista, sosiaalisesta mediasta tai mainoskampanjoista, esitellä yrityksen asiantuntemusta ja vakuuttaa tekemään ostopäätös. Samalla kerätään tietoa analytiikan avulla ja palvellaan asiakasta entistä paremmin tiedon pohjalta⁠.
Liiketoiminnan ytimessä on yrityksen nettisivut, verkkokauppa ja/tai blogi. Niiden tehtävänä on ottaa vastaan kävijät eri lähteistä, kuten hakukoneista, sosiaalisesta mediasta tai mainoskampanjoista, esitellä yrityksen asiantuntemusta ja vakuuttaa tekemään ostopäätös. Samalla kerätään tietoa analytiikan avulla ja palvellaan asiakasta entistä paremmin tiedon pohjalta⁠.

Miten digi- ja tekniikkajutut ovat osa liiketoimintaasi?

Kati Niemi:

Haluan hyödyntää tekniikkaa laadukkaassa asiakaspalvelussa. Etätapaamisia on Google Hangouts-videoyhteydellä paljon, ja asiakas voi myös itsenäisesti työskennellä aika- ja paikkavapaasti Rakkauden revoluutio-sovellukseni (app) sisältämien kurssimateriaalien (videot, äänitteet, lukumateriaalit, harjoitukset) avulla. Tärkeä osa liiketoimintaani on myös sisältömarkkinointi ja Google SEO-optimointi, mitkä edellyttävät myös teknistä osaamista mm. WordPressin käytössä. Lisäksi hyödynnän PoD-tekniikkaa (Print on Demand) perustamani verkkokaupan (R)evolution for Love tuotteiden valmistuksen ja toimitusten toteuttamiseksi.

Jenni Kähkönen:

Olemme digitaalinen yritys, joten digi- ja tekniikkajutut ovat keskiössä meidän päivittäisessä työssämme. Digi näkyy ja kuuluu kaikessa toiminnassamme aina myynnistä markkinointiin sekä asiakastöistä vuorovaikutukseen ja viestintään. Itse asiassa Digisihteerit ei olisi yrityksenä edes olemassa ilman digitaalisuutta tai nykyaikaista teknologiaa.

Kati Kärki:

Ilman sähköä, nettiä tai tietokonetta jäisivät työni tekemättä. Käytän paljon erilaisia teknisiä työkaluja ja alustoja työssäni. Verkkokaupat rakentuvat WordPressin päälle Woocommerce-lisäosalla, Elementor-sivunrakennustyökalu auttaa tekemään verkkokaupasta joustavan ja helpon muokata, mainontaan tarvitaan Googlen ja Facebookin mainosalustoja, markkinointimateriaalin tekemiseen Canvaa ja verkkokaupan myynnin kehittämiseen analytiikkatyökaluja.

Onnistumisten ilo vie eteenpäin liiketoimintaa

Onnistumisten kierre kannustaa parhaiten eteenpäin liiketoiminnassa. Tämän takia suunnitelmallisuus on tärkeää eli ennen kuin toimit, niin varmista, että olet tekemässä oikeaa asiaa, oikeaan aikaan, jotta pääsisit nopeasti onnistumisten äärelle. Pitkä kokemus toki lisää onnistumisten todennäköisyyttä. Kuten sanotaan: Hyvä arvostelukyky perustuu kokemukseen ja kokemusta kartuttaa huono arvostelukyky. Silloin kun itsellä ei ole vielä kokemusta, niin voi olla fiksuinta kysyä mielipidettä tai ulkoistaa tekeminen kokeneemmalle, jotta välttyisi näiltä kokemusta kartuttavilta virheiltä. Toki, jos rahasta ja ajasta ei ole pulaa, niin mikään ei iskosta mieleen oppeja pysyvämmin, kuin kunnon munaus.

Mistä digionnistumisesta koet erityisesti iloa?

Kati Niemi:

Siitä tulee kunnon voittajafiilis, kun saan kaikki Yoast SEO-liikennevalopallot punaisista vihreiksi ja kirjoittamani blogiartikkeli on myös teknisesti optimoitu! Myös se ilahduttaa paljon, kun yön aikana nukkuessani jokin suunnittelmani POD-tuote on mennyt kaupaksi Etsy-verkkokaupassani (R)evolution for Love, ja tehdas vahvistaa jo toimittaneensakin tuon tuotteen asiakkaalle ilman minun työpanosta.

Jenni Kähkönen:

Koen iloa kaikista digionnistumisista, oli kyse sitten pienistä tai suurista asioista. On kuitenkin erityisen hienoa nähdä, miten omat ideat ja suunnitelmat toteutuvat ja miten niillä voi olla positiivinen vaikutus asiakkaiden elämään ja liiketoimintaan.

Kati Kärki:

Polku tähän pisteeseen, että pystyn auttamaan taidoillani verkkokauppiaita on ollut pitkä. Ihastuin ensin koodaamiseen ja opettelin mm. HTML- ja CSS-koodikielen ja alkeet pHp:stä, JavaScriptistä ja C#:sta. Halusin rakentaa nopeammin toimivia ja helposti hallittavia nettisivuja, joten päädyin käyttämään valmiita nettisivualustoja. Huomasin, että pärjään nettisivujen rakentamisessa ilman koodaamistakin, joten koodaamistaidot ovat sittemmin unohtuneet. Tiesin jo koodaamista opiskellessa, että yrityksen nettisivujen pitää olla hakukoneystävälliset ja tuoda kävijöitä hakukoneesta yrityksen palveluiden ääreen. Seuraava haaste oli, ettei pelkkä ilmainen kävijäliikenne hakukoneesta riittänyt vuosituloksen täyttämiseen tai uuden yrityksen käynnistämiseen. Perehdyin someen ja siihen miten sieltä saisi kävijöitä yrityksen nettisivuille. Postaaminen kuulosti hyvältä vaihtoehdolta saada ilmaiseksi kävijöitä nettisivuille. Ongelmana siinä oli se, että se oli hidasta. Sitten löysin maksullisen Facebook-mainonnan ja opin saamaan yhä kustannustehokkaammin liikennettä Facebook-mainonnalla. Verkkokaupan kanssa huomasin nopeasti, että edulliset kävijät eivät muutu riittävissä määrin asiakkaiksi, jos ostoputki on heikko. Harjoittelin vahvistamaan ostoprosenttia ja keskiostoa mm. myyvän kirjoittamisen avulla. Käytän tänä päivänä näitä kaikkia taitoja verkkokauppojen myynnin vahvistamiseen, koska ne kaikki toimivat. Näiden taitojen yhdistelmällä pystyn kehittämään verkkokauppojen myyntiä kokonaisuutena, jolloin tulosten saaminen on helpompaa. Toki on vielä paljon opittavaa, mutta olen helpottunut ja iloinen nyt, kun mietin mitä kaikkea jo osaan.

Oman bisneksen tulee palvella asiakkaan lisäksi myös yrittäjää

Vaikka välttäisi esimerkiksi ulkoistamalla suuren osan turhista aloittelijan virheistä, jää yrittäjälle silti riittävästi haasteita ratkottavaksi ja päätöksiä tehtäväksi. Jotta näihin jaksaa aamuisin tarttua vieläpä hyvällä fiiliksellä, on tärkeä valita toimiala oman kiinnostuksen mukaan. Yrittäjällä on ennen kaikkea vapaus valita. Valinnan vapaus alkaa jo siitä minkä asian puolesta ryhtyy yrittäjäksi ja mitä yrittäjyydellä haluaa tavoitella, kuten lisää aikaa perheen kanssa, parempaa elantoa tai vapautta toteuttaa itseään. Toki kiireessä voi helposti ajautua tilanteeseen, jossa arki jyrää tieltään valinnan vapauden. Jos arki on ottanut ei-toivotun käänteen, niin tämäkin on vain yksi yrittäjän haaste ratkottavaksi.

Miksi teet juuri sitä mitä teet?

Kati Niemi:

Missioni on sytyttää ihmisiä eloon ja auttaa heitä nauttimaan omannäköisestään elämästään. Tähän kuuluu esimerkiksi yrittäjien kohdalla se, että he onnistuvat luomaan heille sopivaa liiketoimintaa ja todella menestymään yritystoiminnassaan muillakin kuin taloudellisilla mittareilla.

Haluan yhdistää ihmisiä ja osittain tämä on parasta tehdä verkon välityksellä, niinsanotun digibisneksen muodossa. Ideat välittyvät tehokkaammin ja globaaleja yhteyksiä syntyy esimerkiksi eri osaajien välillä, kun hyödynnetään myös laadukasta tekniikkaa. Ihmisten yhdistäminen on se minulle tärkeä teema myös valmennustyöni ja Rakkauden (r)evoluutio -sivustoni takana.

Jenni Kähkönen:

Olen aina ollut kiinnostunut teknologiasta ja sen mahdollisuuksista. Haluan myös auttaa muita yrittäjiä hyödyntämään teknologiaa ja digitaalisuutta arkipäivän haasteiden ratkaisemiseksi. Olen aina nauttinut myynnistä ja markkinoinnista sekä hallinnollisista tehtävistä, joten digitaalisten sihteeri- ja assistenttipalvelujen tarjoaminen on minulle täydellinen yhdistelmä näitä kiinnostuksen kohteita.

Kati Kärki:

Teen työtä kilpailukykyisempien verkkokauppojen puolesta. Verkkokaupassakin myynti on aina asiakkaan auttamista, koska hyvä tuote tarjoaa parannuksia asiakkaan arkeen. Verkkokaupan takana on aina yrittäjä, joka ottaa riskin sijoittaessaan aikaa ja rahaa liikeideaansa, jonka kokee tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Haluan auttaa näitä yrittäjiä onnistumaan nopeammin välttämällä turhat virheet ja tekemällä oikeita asioita oikeaan aikaan. Hyöty kilpailukykyisestä verkkokaupasta valuu niin yrittäjän omaan elämään kuin hyvin palveltujen verkkokaupan asiakkaiden iloksi.

Ilman vaikeuksia ei olisi voitettavaa

Ratkottavia ongelmia ja haasteita tulee eteen jokaisessa liiketoiminnassa. Kun haluaa tehdä paremmin kuin kilpailijat markkinassa nyt, on pystyttävä ratkomaan ongelmia, joita kilpailija ei ole vielä ratkonut. Jokainen ongelma on siis mahdollisuus, mutta koska aika on rajallinen tarvitaan myös hyvää pelisilmää aloittaa ongelman ratkaisu oikeassa järjestyksessä. Takkutukkakaan ei aukea juuresta, vaan purkaminen pitää aloittaa latvasta. 

Mikä on vaikeinta digiyrittäjyydessä, tekniikassa tai ylipäätään yrittäjyydessä?

Kati Niemi:

Tekniikoissa on mielestäni vaikeinta erilaiset serveriin liittyvät tehtävät ja joidenkin teknisten ajureiden sekä niiden keskinäisten kytkösten ymmärtäminen. Välillä tuntuu, että joidenkin tarvitsemieni apuohjelmien omia käyttäjäportaaleja ei ole laadittu kovinkaan käyttäjäystävällisesti – ehkä olettaen, että kyseisiä apuohjelmia käyttäisivät vain teknisesti orientoituneet ihmiset eivät tällaiset tavalliset pienyrittäjät.

Myös rakentamani sovelluksen (app) julkaisu Google Play -sovelluskaupassa oli yllättäen aikamoinen tekninen sotku, johon tarvitsin kahdenkin IT-asiantuntijan apua. Käytän paljon Google-työkaluja ja yleensä ne toimivat hyvin yhteen, mutta sovellusrakentamisen kohdalla huomasin, että prosessi onkin yllättävän monimutkainen.

Jenni Kähkönen:

Digiyrittäjänä yksi haastavimmista asioista on pysyä ajan tasalla teknologian kehityksessä ja muutoksissa. Teknologian nopea kehitys vaatii jatkuvaa oppimista ja kehittymistä, jotta pysyy kilpailukykyisenä. Yrittäjänä haastavinta taas on tasapainoilla eri vastuiden, kuten asiakashankinnan, markkinoinnin, taloushallinnon ja henkilöstöasioiden kanssa. Yrittäjän täytyy olla moniosaaja ja hallita useita eri tehtäväalueita. Hassua, mutta painin siis itsekin samojen ongelmien kanssa, joita me Digisihteerit ratkomme asiakkailtamme. Myös epävarmuus tulevaisuudesta ja yrityksen menestyksestä voi olla haastavaa. On tärkeää pysyä positiivisena ja jatkuvasti etsiä uusia mahdollisuuksia kehittää ja kasvattaa yritystä.

Kati Kärki:

Vaikeinta yrittäjyydessä on ollut se, että jos haluaa uusia aluevaltauksia, niin se vaatii epämukavuusalueelle menoa. Verkkokurssien tekeminen on ollut itselle sellainen uusi haaste, joka on tuottanut tuskaa. Sain jopa kritiikkiä omalta perheeltä. 6-vuotias poikani kuuli, kun leikkasin verkkokurssivideoita ja hän sanoi “Tuolla kuuluu koko ajan käytännössä ja nimenomaan”. Ajattelin, että hitsit, sehän on ihan oikeassa ja mietin samalla miten puolustaudun. Vastasin, että “Käytännössä se on nimenomaan niin, mutta tää sisältö on arvokasta, koska tässä opetetaan tekemään sellaisia asioita, joilla voi muuttaa oman tekemisen rahaksi nopeammin”.

No se ei tietenkään häntä vakuuttanut, vaan hän antoi vielä viisaat neuvonsa: “Sähän voit sanoa, että Jarppa on tehnyt nuo videot”. Jarppa on meidän perheen sisäpiirivitsi, jossa syytetään töllön töistä Jarppaa, jota ei ole olemassakaan. Mä mietin, että pitäiskö itkeä vai nauraa ja vastasin: “Kiitos ystäväni nyt mulla on sitten hyvä varasuunnitelma”. Sittemmin “Jarppa” on julkaissut useammankin verkkokurssin.

Mikä on kantava ajatuksesi, jos kohtaat vaikeuksia digijutuissa tai yrittäjyydessä?

Kati Niemi:

Itselläni on käytössä erityinen voimavara-ankkuri juuri niihin hetkiin, kun aloitan uuden tekniikan käyttämistä tai päiväohjelmassani on jokin epämieluisa rutiini, jota minun ei vaan yhtään huvittaisi tehdä. Silloin laitan soimaan Spotify-ankkurisoittolistaani tallentamani Mission impossible -elokuvan tunnaribiisin, ja jo ensimmäiset sävelet pompauttavat energiani kattoon ja tulee sellainen voimakas ‘I can do this!”-fiilis. Silloin ajattelen, että “mä todellakin selvitän tän, vaikka tää tuntuis olevan kuin hepreaa”. Tämä on yksi tällainen auditiivinen voimavara-ankkurini, ja lisäksi minulla on paljon muita auditiivisia, visuaalisia ja kinesteettisiä ankkureita sekä mindshifting-metodeja käytössäni itseni johtamisen käytännön tukena.

Jenni Kähkönen:

Jos kohtaan vaikeuksia digijutuissa tai yrittäjyydessä, pyrin muistuttamaan itselleni, että jokainen haaste on mahdollisuus oppia ja kasvaa. Pyrin pitämään mielessä, että yrittäjyydessä ei ole olemassa yhtä “oikeaa tapaa” toimia ja että epäonnistumiset ovat vain väliaikaisia vastoinkäymisiä, joista voi oppia ja kehittyä. Erityisen tärkeää on muistaa myös se, että kaikkea ei kannata ja tarvitse oppia tekemään itse. Onneksi nykyään voi helposti delegoida ja ulkoistaa erilaisia toimintoja.

Kati Kärki:

Digihaasteilta ei voi välttyä. Jos ongelma tulee vastaan, niin mietin ensiksi, että miten tämän ratkaiseminen auttaa esim. edistämään myyntiä. Monet pienet viilaukset saattavat viedä paljon aikaa ilman, että myynti tai asiakastyytyväisyys kehittyy. Yrittäjyys on itsessään ongelmien ratkaisua ja ihmisten auttamista. Pitää vain osata erottaa merkitykselliset ongelmat turhista, jotta etenee riittävällä tahdilla. Näiden tilanteiden varalle onkin muotoutunut kaksikin elämänohjetta. Ensimmäinen on “Valitse taistelusi” ja toinen “Ei takerruta lillukanvarsiin”.

Mistä haluaisit muistuttaa ihmisiä Naistenpäiväteemaan 'Women in Tech' liittyen?

Kati Niemi:

Haluaisin muistuttaa varsinkin naisia siitä, että tekniikkaa ei tarvitse pelätä. Ainakin itse olen huomannut, että vaikka en haluaisi ottaa uutta tekniikkaa käyttöön tai sen opettelu jännittää, niin sitten kuitenkin kun olen niin tehnyt, niin suorastaan innostun siitä ja oikein hehkutan itselleni, miten mahtava juttu se oli! Eli myös tekniikasta voi innostua, kun sitä vaan opettelee käyttämään, vaikka se ei lähtökohtaisesti se oma intohimo olisikaan.

Jenni Kähkönen:

Naistenpäivän teema “women in tech” on erittäin tärkeä meille, sillä olemme digitaalinen yritys, joka tarjoaa palveluita juuri teknologian avulla. Haluamme korostaa, että naiset voivat menestyä teknologia-alalla ja olla tärkeä osa digitaalista kehitystä. Lisäksi haluamme kannustaa muita naisia harkitsemaan teknologia-alaa työpaikkana ja näyttää, että se on hyvin monipuolinen ja mielenkiintoinen ala, jossa on tilaa menestyä!

Kati Kärki:

Haluan muistuttaa yrittäjiä, että itse tekniikka ei tee kilpailukykyä yksinään. Esimerkiksi mainonnan alustalla kaikilla on samat napit, joita painaa. Kenelläkään ei ole nappia, jota painamalla saisi vääjäämättä 10 kertaisen tuoton mainosrahalle. Sen sijaan mainonnan tuotto rakentuu asiakashyödystä ja siitä miten se viestitään potentiaaliselle asiakkaalle. Toki nekin mainosalustan napit on sitten lopulta painettava ja siellä on monia asetuksia, joilla voi tietämättään heikentää mainoksen tehoa. Tekniikkaa ei tarvitse tietenkään hallita täydellisesti tehdäkseen hyvää tulosta, mutta pitäisi tietää mikä 20% pitää osata. Tämän takia teen verkkokursseja, jotta kurssin käynyt saisi nopeammin käyttöönsä taidot, joilla tulos tehdään.

Kiitokset lukijalle ja onnistumisia omaan yrittäjyyteen!

Toivottavasti sait lukijana jotain uutta oivallusta arkeesi. Kiitos myös blogissa vieraileville yrittäjille!

Uusien näkökulmien hakeminen on yrittäjälle hyvä taito. Tästäkin samasta haastattelusta löydät Kati Niemen näkökulman hänen blogistaan: Naisyrittäjät digibisneksessä: Naistenpäivä 2023-teemahaastattelut

 

Ja Jenni Kähkösen koosteen Digisihteereiden blogista.

"Kaikki asiat ovat vaikeita, ennen kuin ne ovat helppoja." -Thomas Fuller-
Jaa artikkeli:
Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
Email